Dandie  -  Solakan  -  Pentueet  Koirat  -  Kissat   -  Valokuvia  -  Lisälukemista  -  Linkkejä  DDTrust    

     
                                                                                        Aatun poseerauskuvia

Koska Aatulla on vain yksi kives ja purentakaan ei ole kohdallaan se ei ole näyttelykoira. Mutta Match Showssa se on käynyt ja muutenkin - on Aatustakin olemassa sivukuvia, tietysti, samalla lailla kuin tytöistäkin! Eihän se pojan arvoa vähennä lainkaan vaikkei hän tuomareiden edessä ole poseerannutkaan. :-) Tässä siis isosta miehestämme muutama poseerauskuva vuosien varrelta. Osa niistä ovat päällekkäisiä nuoruudenkuvien kanssa, mutta olemme yrittäneet kerätä tänne sivukuvan (edes jonkinlaisen) tai pääkuvan jokaiselta vuodelta.
    

Kesällä 1998 - ja tämä taisi olla kautta aikain ensimmäinen poseerauskuva Aatusta. :-)
  
   
      Ja tässä saman vuoden syksyllä - pitkässä turkissa.
   
   
           Aatu kaksivuotiaana veneilemässä - vuosi 1999.
   
     
                           Kallioilla vuonna 2000.
   
      
                                 Aatu talvella 2000.
    
    
                         Ja tässä poju edestäpäin :-)
   
   
                                    Aatu talvella 2001
   
      
           Ja tässä seisoskellaan treenien välissä.
   
     
               Aatu vuonna 2002 Tintin seisottamana.....
   
    
       .....ja tässä itsekseen poseeraus samana päivänä.
  
   
   
       
                          Tässä vielä nassu edestäpäin :-)
   
   
                          Aatu vuonna 2003.
  
  
                                     Alkuvuosi 2003.
   
  
                                 Alkukevät 2003
   
       
                      Kesällä 2003 - kuva Erika Häkkinen
  
  
         Ulkoilemassa samana syksynä ja ikää 7,5 vuotta
  
                           
Kesällä 2004 - ja nyt olemme siirtyneet jo digikameroiden aikakaudelle kuten kuvanlaadusta näkyy ;-)
    
     
                 Ja otetaan tähän vielä lähikuvakin :-)
   
    
    
                                Aatu syksyllä 2004. 
     
   
     Kyläilemässä talvella 2004 - kuva Hanne Kainamo
  
   
                        Maaliskuu 2005 - mietteliäs ilme
    
     
                     Edelleenkin maaliskuu 2005
   
    

               Kesällä 2005 ja aivan ylipitkässä karvassa!
  
    
                Talvi 2005 - melkein lumiukko!
   
     
                                  Maaliskuu 2006.
   
   
                            Mökillä kesällä 2006
   
     
                      Alkusyksy 2006 - jälleen mökillä
 
     
               Tammikuu 2007 - Aatu 10 vuotta!!
     
     
                             Keväisessä maastossa
       
     
                          Kesällä mökillä :-)
    
     
                                Mielipiteiden ilmaisua......
   
   
    ....ja pistetään nyt vähän mölyä tuohonkin suuntaan!
    
    
   
<< Takaisin edelliselle sivulle
   

                                                                   Kaikki materiaali © Minna Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!