|
|
| Tällä hetkellä
geenitutkimus on siis käynnissä Helsingissä. Ja tarkoituksena
on paikallistaa geenit jotka aiheuttavat glaukooman. Mikäli ne pystytään eristämään tarkoituksena olisi
kehittää testi jolla voidaan testata koirien riski sairastua tähän
kivuliaaseen silmäsairauteen. Halukkaat voisivat testata koiransa ja siten
voitaisiin vähentää sairauden esiintyvyyttä tällä ihastuttavalla
rodullamme. Tutkimusta johtaa molekyylibiologiandosentti Hannes Lohi. Hänet
palkittiin hiljattain Akatemiapalkinnolla tieteellisestä
rohkeudesta. Tutkimussäätiö raportoi säännöllisesti kotisivuillaan tutkimuksen
kulusta ja tuloksista. Ja mekin olemme keränneet uutisia tänne sivuillemme
nimenomaan dandien osalta. Ne löytyvät tämän sivun
alalaidasta.
Glaukooma-tutkimuksen lisäksi DDTrust säätiö rahoittaa mahdollisuuksien mukaan myös muita dandien terveyttä edistäviä projekteja. Niistä mainittakoon mm. eri puolilla järjestettävät silmätarkastuspäivät. Olemme mukana tämän säätiön toiminnassa siten että emäntä on tehnyt heille kotisivut ja päivittää niitä tarvittaessa. Lisäksi hänen ottamiaan valokuvia on käytetty säätiön tuotteissa. Ylhäällä esiintyvä vihreänsävyinen Ellan kuva on toiminut tavallaan säätiön tunnuskuvana. Se julkaistiin myös amerikkalaisen Just Terriers lehden Winter 2005 / 2 numerossa missä säätiö tiedotti toiminnastaan. Klikkaamalla alla olevaa banneria pääset säätiön omille sivuille. Mikäli et taida englannin kieltä, voit laittaa meille sähköpostilla kysymyksesi - kerromme mielellämme lisää.
|
|
Uusimpia
kuulumisia tutkimuksen tiimoilta - viimeisimmät ensin!
|
|
* Muistathan päivittää koirasi terveystiedot jos niihin tulee muutoksia. Sen voit tehdä vaikkapa s-postilla ja tarkemmat ohjeet tietojen päivittämiseen saat täältä >> * Huhtikuussa 2008 verinäytteiden tilanne oli dandien osalta 190 näytettä !! * Lotta Berglung (Ruotsi) kutsui maaliskuussa 2008 kotiinsa 10 dandie omistajineen. Koirista otettiin verinäytteet jotka lähetettiin Hannes Lohen tutkimusryhmälle. * Verinäytteiden tilanne dandien osalta tammikuussa 2008 oli 123 näytettä. * Tammikuussa 2008 iäkkäiden ja glaukooman osalta terveiden dandien omistajille lähti lisäkyselyä siitä, vieläkö koirat ovat terveitä. * Lokakuussa 2007 Tsekeissä järjestettiin tempaus jossa kerättiin verinäytteitä Helsingin tutkijaryhmälle. Näytteitä saatiin 21. Vlad'ka Zvonickova ja hänen miehensä Pepik järjestivät tilaisuuden ja ottivat näytteet. Neulat ja putket tuli lahjoituksena tutkimusryhmältä. * Kesän ja syksyn 2007 aikana dandien omistajat eri puolilla maailmaa ovat lähettäneet verinäytteitä dandeistaan tutkimusryhmälle. Mukana on nyt näytteitä mm. Ruotsista, Alankoimaista, Isosta Britanniasta, USAsta ja Kanadasta. * Verinäytteiden tilanne dandien osalta heinäkuussa 2007 oli 40 näytettä * Tutkimusryhmän uutisia
kesältä 2007: * Kesän 2007 aikana Suomen DDT ry järjesti kaksi "verenkeruupäivää". Toinen järjestettiin Helsingissä Kennelliiton tiloissa ja toinen Imatralla kesäpäivien yhteydessä. *Ulla Kemppainen (Kennel Muumeliinin) otti yhteyttä Hannes Loheen ja hänen tutkimusryhmäänsä. Dandiet pääsivät mukaan geenitutkimukseen. |
Kaikki materiaali © Minna
Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!