Mieleisintä puuhaani on kesällä kivien ja talvella lumipallojen pyörittäminen pihalla. Tätä hommaa ei minkään näköiset tai kokoiset pallot voi korvata. Aloitin kyllä pallojen pyörittämisellä/ kuljettamisella, mutta se homma kävi niin kovin helpoksi, että tarvitsin enemmän haastetta. Sitä löytyikin sitten kivistä ja lumipalloista, koska ne eivät ole niin symmetrisiä. Olen erittäin hyvä kuljettamaan niitä haluamaani paikkaan, kuten ihmisten luo, jotta he heittäisivät kiven/lumipallon ja voisin taas pyöritellä sen takaisin. Jos olisi koirien jalkapallojoukkue, olisin ehdottomasti hyökkääjä - ja hyvä sellainen! Rakastan ulkoilua, mutta lenkkeily on tylsää. Vähintäänkin lumipalloja/kiviä on heiteltävä, jos matka pitenee yli kahteen kilometriin. Muuten se touhu on NIIIIIN tylsää. Motivaatiota pelkkään kävelemiseen saatan hakea myös hyökkäilemällä tienpientareen lumikinoksiin. Kesällä käyn myös mielelläni seisoskelemassa rantavedessä - kuuntelen aaltojen liplatusta ja haistelen ilmaa. Tälle touhulle on kuulemma keksitty nimikin: ”jössötys”. Olen älyttömän hyvä suunnistamaan ja osaan kyllä näyttää, jos minua kuljetetaan eri suuntaan kuin missä koirapuisto, leikkipaikka tai joen ranta sijaitsee.   

Vaikka rakastan ulkoilua, niin tassujani en kuraan sotke, sillä sadesäällä en lähde ulos ollenkaan - ainakaan jos se minusta riippuu. Jonkun kerran minut on sinne kuitenkin raahattu, ja silloin olen kyllä osoittanut mielipiteeni moisesta pienemmän sortamisesta ja laahustanut seinänvieriä kilpikonnaakin hitaammalla vauhdilla. Sisälle tultua menen mököttämään sängyn alle ja tulen sieltä pois vasta kun olen unohtanut, miksi sinne alun perin meninkään. Herkkupaloilla ei tässäkään asiassa pitkälle pötkitä.  

Olen myös oppinut lukemaan emäntäni aatokset jo ennen kuin hän sanoo niitä edes ääneen. Tämän taidon opettelin, jotta ehdin juosta sängyn alle piiloon, kun on pesun, harjauksen tai jonkun muun yhtä inhottavan toimenpiteen aika. Sitten kun jään kiinni, alistun kyllä toimenpiteeseen, kun olen huomannut, ettei rimpuilu enää siinä vaiheessa auta. Jälkeenpäin saatan vähän suutahtaa enkä lepy edes lepertelylle tai herkkupaloille. Silmiin en myöskään silloin katso vaan käännän pääni pois. Viime aikoina olen tosin alkanut antaa anteeksi helpommin - varsinkin kun herkut ovat parantuneet eikä se lepyttelyhierontakaan pahaa tee, jonka saan näiden ikävien toimenpiteiden jälkeen.  

Kaiken kaikkiaan minua on kehuttu maailman ihanimmaksi koiraksi kaikkeni hyveineni ja paheineni. Jääräpäisen ja ihmismäisen luonteeni on sanottu olevan jopa parhaita puoliani =) "