|
Tosiaankin, Aatu esiintyi telkkarissa keväällä 2002. Kyseessä oli Ingmanin
mainos nimeltä "Isän käsi" ja siinä mainostettiin
Aamuinen-aamupalajuustoa. Ihan hyvää muuten sekä Aatun että emännän
mielestä, tuli meinaan itsekin maistettua sitten kun kotiuduimme. ;-)
Kuvausryhmällä oli haussa rauhallinen, pieni ja karvainen koira.
He saivat yhteys- tietomme rotuyhdistykseltä ja ottivat sitten meihin
yhteyttä. He
printtasivat netistä muutaman kuvan ja kyselivät Aatusta ja Aatun luonteesta
ja sanoivat soittavansa sitten kun päätös oli tehty. Ehdokkaita oli kyllä
muitakin, mutta niin siinä sitten kävi, että kaikkien ehdokkaiden joukosta he
sitten lopulta valitsivat Aatun. Kuvaukset olivat 22-23.1.2002 Telakka-Studiolla
Helsingin Hernesaaressa.
Aatun tehtävänä oli maata portailla kun pieni poika käveli niitä alas
pyjama päällä ja kulki nukkuvan koiran yli. Sen piti osata painaa käskystä
pää nukkuvaan asentoon sitten kun se oli katsonut ylitseen kulkevaa poikaa. Tämä kuvattiin portaiden yläpäästä,
takaapäin. Sitten otettiin muutama lähikuva Aatun naamasta, ikään kuin koko
touhu koiran perspektiivistä.
Ja tässä kohtaa täytyy mainita, että Aatu
todella löi ällikällä meidät kaikki (tai ainakin emännän!). Kiltisti se
pysyi paikallaan vaikka meille ei jäänyt yhtään aikaa tutustua uppo-outoon
ympäristöön, saatikka sitten harjoitella otoksia, sillä kuvausaikataulu
olikin muutaman tunnin etuajassa.
|