Vaeltamassa
|
Dandien kanssa voi harrastaa monenlaista, vaikkei sitä välttämättä pitkänpuikeasta
ulkomuodosta noin äkkiseltään uskoisi. Moni dandie luettelee harrastuksekseen
päivittäisen lenkkeilyn lisäksi vauhdikkaan estejuoksun agilityn, ja onpa
Suomessa yksi dandie-neitonen oikeutettu kilpailemaan tottelevaisuuskokeen
avoimessa luokassakin! Innokkaana samoojana ajattelin, että jos Aatu pysyy
mukanani päivittäisillä kilometrien mittaisilla kävelylenkeillä, niin miksi
emme pakkaisi tavaroita rinkkaan ja lähtisi kävelemään... viikoksi, näin
aluksi. Ja näin syyskesäinen reissumme sujui: |
|
|
|
| Koko alkuvuoden olimme päivittäin harjoittaneet lihaksiamme (tai ainakin niitä paikkoja jossa lihasten kuuluisi
olla ) yhä pidemmillä ja pidemmillä ulkoiluilla. Edellinen viikko oli pyykätty,
pakattu ja totuteltu matkamuoniin. Aamulla, jo ennen kukonlaulua, sullottiin
autoon naiset ja koirat ja ajeltiin korpien keskelle. Siellä me sitten
seisoimme, dandieni Aatu ja minä sekä ystäväni ja hänen colliensa Karo.
Meillä oli kannettavina raskaat rinkat, koirilla punkkipannat ja edessä oli
viikon verran samottavana Keski-Suomen saloa. Reitti oli tietenkin suunniteltu
koirat ( ?! ) huomioiden; lyhyet noin 10 km päivämatkat ja selkeät polut tai
pikkutiet tassujen alusina. Dandien kanssa kulkiessa ei tiheä
puolitoistametrinen ryteikkö oikein houkuttele. Sillä kun on se maavara niin
matala....
Siitä se sitten alkoi, vaellus. Tarvoimme reippaasti kohti ensimmäistä yöpymispaikkaamme.
Sää oli mitä mainioin; viileähkö ja pilvinen, muttei sateinen. Rinkatkaan
eivät oikeastaan tuntuneet kovin painavilta. Karo ei ollut pysyä nahoissaan ja
sinkoili edestakaisin minkä fleksistään pääsi. Aatu sensijaan seurasi minua
varjon lailla. Se kun oli päättänyt pysytellä metrin säteellä, ihan vain
varmuuden vuoksi. Pieni 15-kiloinen hauvelihan saattaisi muuten vaikka kadota
vieraaseen metsään!! |
 |
|
|
|
Illalla
saavuimme ensimmäiselle yöpymispaikalle. Teltan
pystytyksen, iltapalan ja punkkiratsian jälkeen kömmimme
silmät ristissä makuupusseihin ja keskityimme
seurustelemaan nukkumatin kanssa. Tai ainakin se oli
tarkoitus, sillä ensimmäinen yö teltassa saattaisi
kuulemma olla koirille melko jännittävä kokemus. Meitä
oli etukäteen varoiteltu siitä että uni ehkä jäisi
vähiin. Ja niinhän siinä kävi, että aina niin reipas
dandieni otti velvollisuudekseen ilmoittaa joka ainoan
ruohon rasahduksen koiran kuulon kantamalla: "Quff...murr..quff..."
Jossain vaiheessa se alkoi kuullostaa ihan kiehuvalta
puurokattilalta ja ainakin me kaksijalkaiset nukahdimme.
Päivän valjettua matkaan lähti neljä unissakävelijää. Joku oli sitäpaitsi
käynyt yön aikana laittamassa rinkkoihimme kiviä, tai ainakin siltä se
tuntui. |
|
| "Kaksitoista kilometriähän EI ole pitkä matka" toimi päivän
mottona. Huilailimme usein ja kerroimme vitsejä ja olimme lopultakin
seuraavassa yöpaikassa. Viimeisillä voimillamme raahauduimme vaakatasoon ja
noin minuutin kuluttua teltasta kuului tasainen tuhina. Tällä kertaa neliäänisenä.
Kolmantena päivänä oli vuorossa matkamme suo-osuus. Mukaan oli varattu iso
pullollinen tea-tree öljyä monestakin syystä: sitä voi käyttää
desinfioimaan nirhaumia,
lievittämään ötököiden puremia ja ennen kaikkea se haisee aivan KAMALALLE.
Sitä me sitten hieroimme tupla-annoksen koirien turkkeihin ja omaan nahkaan ja
suuntasimme rohkeasti pitkospuita pitkin hyttysten ja paarmojen valtakuntaan.
Mutta Karo olikin yllättäen täysin eri mieltä. Vaikka se oli vanha konkari
vaeltamassa, se ei suostunut laskemaan siroa tassuaan pitkospuille. Ei vaikka
kuinka maanittelimme. Suo oli todella suuri ja miten se nyt menikään:
"Sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää..." siispä täytyi
ottaa collie kainaloon ja kantaa. Reilun 200 metrin päässä meiltä loppuivat
voimat ja istuuduimme huilimaan. Laskimme neidin varovasti pitkospuille ja se
loikki edestakaisin kuin olisi ikänsä juoksennellut niillä!! Vain ihan
muutama pieni voimasana pärähti suon selällä... |
|
|
|
Meidän tuurillamme kävi niin että alkukesän ainoat kaksi hellepäivää
sattuivat juuri vaellusreittimme metsäiselle pätkälle. Hyvä, sillä metsässähän
on viileää! Mutta ei ollutkaan riittävän viileää. Jo aamupäivällä
koirat läähättivät kielet maata viistäen eikä auttanut muu kuin laittaa
leiri pystyyn. Päivä kului loikomalla, torkkumalla ja uimalla. Matka jatkui
vasta auringon alkaessa painua latvojen taa.
Koska metsässä liikkuu hämärän aikaan muitakin otuksia kuin vaeltavia
ihmisiä koirineen, ja meillä ei ollut pienintäkään
halua joutua nenätysten karhujen, hirvien sun muiden metsän elävien kanssa,
tuntui järkevältä tulla huomatuksi jo kaukaa. Haisimme edelleen karmeasti
sille ötökänkarkottimelle, mutta mikäli karhuherralla sattuisi olemaan nuhaa
tai kulkisimme tuulen alla, päätimme paitsi lemuta myös meluta. Viritimme
siis yhteislaulun. Epävireisen marssimusiikin tahdissa saavuimme määränpäähän
ja ryhdyimme tutumaan. Unta tuli vain pari hassua tuntia sillä jatkoimme matkaa
heti, kun oli niin valoissaa että näki taas kulkea. Päivä kului jälleen
siestaillessa. Iltahämärissä virisi sama veisuu ja "yöjuoksu"
jatkui seuraavaan etappiin, jonne saavuimme juuri ensimmäisten sadepisaroiden
putoillessa taivaalta.
Sydänyöllä, kesken makoisimpien unien, heräsimme valtavaan meteliin...!! |
|
|
Tuntui kuin koko maailma ( tai ainakin teltta ) olisi räjähtänyt! Aatu
haukkui aivan raivona ja sinkoili edestakaisin ympäri teltaa.Metsä rytisi ja
ryski. Kaikki kesti vain pari minuuttia ja sitten kuului enää tasaista
murinaa. Aamulla selvisi että hirvimamma lapsosineen oli eksynyt hieman liian lähelle
telttaamme. Hyvässä vahdissa siis olimme. Jotenkin tuli mieleen se sanonta:
"Ellet halua tulla yllätetyksi, pidä aina mukanasi terrieri tai
pari.."
Toiseksi viimeisen päivän taivas valui vettä tasaisen harmaana aamusta
iltaan. Päätimme hieman muuttaa reittiämme ja mennä katsomaan sopisiko läheiselle
erämajalle kaksi
uitettua koiraa emäntineen. Ja mahtuihan sinne. Teimme seuraa kolmelle erämiehelle,
vaeltamassa hekin. Nautimme tuoreesta kalasta ja takkatulesta ja vaihdoimme
reissukuulumisia kunnes Aatu varasti koko shown. |
|
|
|
Dandiemäisen reteänä se
rellotti selällään keskellä tuvan lattiaa ja kuorsasi niin että tönö tärisi.
Naurun remakan seassa tuli kerrottua dandeista enemmänkin ( hieman PR-ää vielä
pienimääräiselle rodullemme). Oppivat miehet muutakin kuin sanomaan
d-a-n-d-i-e-d-i-n-m-o-n-t-i-n- t-e-r-r-i-e-r-i.
Viimeinen reissuaamu valkeni ja miesten rapsuteltua koirat vääntäydyimme
tihkusateeseen. Tekstiviestitimme kotiväille arvioidun saapumisaikamme
noutopaikalle. Suut vaahdossa selostimme koko automatkan reissumuistoja ja
tulimme siihen tulokseen että kuluneesta viikosta meille jäi muutakin kuin
kipeät lihakset, rakot jalkoihin ja miljoona (hajusteista huolimatta ) hyttysen
puremaa: uudestaan on ehdottomasti mentävä!! Ilmeisesti koirillakin oli
mukavaa, sillä edelleen kun hyräilen erästä tiettyä kansanlaulua (joka
jostain kumman syystä oli top-kymppimme listaykkönen koko viikon), niin Aatu
tulee luokseni, katsoo tiiviisti silmiin ja heiluttaa vimmatusti häntäänsä...
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- |
|
Ja tässä vielä lisukkeena muutama kuva reissusta ja sen
jälkeen. Phoittelemme kuvien laatua - ne on otettu
vanhalla pakettikameralla....siihen maailmanaikaan kun ei
oltu kuultukaan mistään digi-alkuisesta...
|
|
|
<<
Matkalainen kesäyössä.... tuleekohan tänä yönä
vastaan kettuja tai karhuja?
>> Aatu rentona
taukopaikalla....tämä mies osasi ottaa rennosti aina kun
siihen tarjoutui tilaisuus!
|
|
|
|
<<
Mennäänkö taas metsään?? Reissuun?? Jooko, pliis??!
>> Väsynyt
matkalainen Joona-kisun kanssa nukkumassa. Kyllä oma
sänky on aina vaan oma sänky! |
|
|
Kaikki materiaali © Minna
Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!
|
Dandie
- Solakan
- Pentueet
-
Koirat
- Kissat
-
Valokuvia
- Lisälukemista
- Linkkejä
- DDTrust
