Gemelan Enchanted
Star - "Mira"
|

|
| Mira
syntyi
28.2.2006 Hauholla, Alvettulan kylässä. Ja
kellonaikakin on tiedossa. Se oli aamulla klo.
6.40. Väriltään neitonen on sinappi.
Mira sai kutsumanimensä jo parin viikon
iässä ja oikeastaan vähän vahingossa, heti kun
virallinen nimi oli tiedossa. Kun on
ystäviä eri aloilta niin näinkin voi käydä.
Pentu oli väriltään "punainen", syntyessään
pentueen suurin ja kun nimestä vielä löytyi
"tähti" niin emäntää valistettiin
että "Mira-tähdet ovat hyvin punaisia tähtiä,
ja niiden koosta johtuen niitä kutsutaan myös
punaisiksi jättiläisiksi". Joten se oli
sillä selvä - Mirasta tuli Mira. Meille Mira
muutti kahdeksan viikon iässä, heti kun se oli valmis
lähtemään uuteen kotiin.
Mira on
varsinainen ilopilleri. Lähes aina positiivinen, vilkas
ja hyvin energinen. Sellainen luonnonlapsi. Virtaa
riittää aamusta iltaan ja Mira on aina valmis
puuhastelemaan jos vain jollakin aikaa riittää.
Vinkulelut ovat suosikkeja, samoin pehmolelut. Ne saavat
kyytiä ihan omatoimisestikin. Jos ei muuta tekemistä ole
niin aina voi vähän kiusata kissoja ;-) joskus niistä
saa jopa kaverin riehumisleikkeihin!
Mira on
koiristamme puheliain. Se ei niinkään hauku vaan
päästelee omituisia ääniä jotka vaihtelevat vikinän
ja vingahtelun sekä kirkumisen ja jodlauksen väliltä.
Isänsäkin omaa vastaavanlaisen ääniskaalan ja myös
käyttää sitä - eli tytär on vissiin sitten tullut
isäänsä. Eniten desibelejä lähtee silloin kun
näköpiirissä on orava tai jänis tai jos tulee
vieraita. Se kun on niiiiiin mahdottoman ihanaaihanaaihanaa!!!
Ja se pitää tietysti tuoda julki se riemu....kuinkas
muuten kuin hihkumalla korkeaa C:tä!
|
|
| Mira
rakastaa ihmisiä aivan ylenpalttisen kamalan paljon ja osoittaa
sen juoksemalla suoraan syliin ja jakelemalla suukkoja
kiljahdusten seassa. Lapset saavat sen aivan matelemaan innosta!
Ja kuten arvata saattaa Mira rakastaa ulkoilua! Se on aina
ensimmäisenä lähdössä ulos ja yrittää tunkea päätään
pantaan ja lähes pomppii paikallaan: "Mennään JO!"
Alkulenkistä Miraa saa toppuutella ettei se ihan kisko
itseään läkähdyksiin. Kun pitäisi päästä juoksemaan ja
lujaa ja mieluummin heti...tai oikeastaan olisi pitänyt
päästä jo! Mira ei tunnu väsyvän millään. Se jaksaa
spurttailla rinteitä ylös ja alas lintujen perässä ja ajaa
niitä lentoon. Tai tutkia jokaisen puskan lenkkipolun molemmin
puolin. Se juokseekin lenkkien aikana arviolta kolminkertaisen
matkan muihin verrattuna. Mira
on herkkä tyttö joka ei pidä liian kovista otteista tai
tiukasta äänestä. Vaikka Mira on itsepäinen ja välillä
menee ensin ja miettii vasta sitten, se ei tee sitä muutoin
kuin puhtaasta uteliaisuudesta. Se tietää mikä on
kiellettyä...esimerkiksi ikkunan edessä haukkuminen, mutta
silti se on ihan pakko vähän kokeilla jos pihalla vilistää
orava...Komennettaessa Mira painelee pikapikaa etsimään
lelukopasta luun tai vinkulelun jonka saa suuhun ja tulee sitten
esittelemään sitä. "En minä enää hauku
sisällä...minä vaan tätä lelua..."
Mira on lempeä
ja kiltti koira. Ja se ei hetkeäkään epäröi heittäytyä
selälleen jos toinen koira lähestyy sitä uhkaavasti. Mira
käyttää pentumaisia eleitä rauhoitellakseen ja sitten kun
toinen rauhoittuu Mira ampaisee nuolemaan suupieliä ja hihkuu
riemuissaan. Mira osoittaa innostusta ja kiintymystään nuoren
koiran riehakkuudella. Sille ei ole koskaan tullut mieleenkään
kyseenalaistaa vanhempien koirien valta-asemaa. Se on täysin
tyytyväinen omaan osaansa. Jos vieraat koirat komentavat Miraa
se tulee pikapikaa oman ihmisen luo ja selittää suureen
ääneen että hänelle on nyt tehty "sellaista ja sellaista"
vääryyttä. Ja se myös tulee samalla lailla kertomaan mitä
se itse on tehnyt jos se on jaellut "rukkasia"
joillekin liian tunkeileville pojille.
|
|
Mira on perheemme sylivauva. Se viihtyy hyvin kainalossa ja tulee sinne
ihan omatoimisesti. Se nukkuu mielellään vieressä tai jopa
osittain päällä. Sen bravuuri on nukkua poikittain ihmisen
vyötärön yli niin että takapuoli on toisella puolella ja
pää toisella puolella nukkujaa. Ja koska Mira ei ole aivan
pienimmästä päästä pikkukoiria niin sen myös huomaa
yöllä...tai viimeistään aamulla kun selkäranka on
vääntynyt yöunien aikana oudolle mutkalle ja tuntuu juuri siltä
miltä näyttääkin! Mira sen sijaan on nukkunut yönsä oikein
hyvin! Mira
myös rakastaa silityksiä ja rapsuttelua ja sen mielestä ei
koskaan ole turhaa heittäytyä ihmisten eteen selälleen ja
kerjätä hieman vatsankutituksia.
Ruualle hyvin
person tyttösen lempiruokiin
kuuluu aivan EHDOTTOMASTI kanansiivet sekä rustoluut (joita se
myös vahtii), ydinluut, tuore liha ja makkara :-)
Miran lempinimiä
ovat: Pirinen, Mirinka, Churry, tähtisilmä, tenava, muru ja
teini-äiti (koska se on adoptoinut kissan)
|
|
|
|
|
Miran omat
kuvagalleriat
|
|
|
|
|
|
Miran terveys
pähkinänkuoressa
|
| *
Mira painaa 13kg |
| *
Hieman kapea alaleuka |
| *
5.11.2007 - tutkimukset
suoritti erikoiseläinlääkäri Sari
Jalomäki |
|
Polvet 0/0 |
Silmät - Ei
HC-, PRA- tai
RD-muutoksia
Vasen kyynelkanava hieman ahdas, oikea hyvin avoin
Vasemmassa silmässä kaksi PPM rihmaa
Lievä ektropion
Molemmissa silmissä 2-4 ylimääräistä
silmäripseä (distichiasis) / luomi |
Gonioskopia
- molemmissa silmissä lievästi kaventuneet
virtauskulmat sekä hieman yli 1/4 osassa
paksuuntuneita
ligamentteja (fibrae
latae & Laminae) |
| |
|
|
|
Sukusiitoskerroin
ja linjaus
|
|
|
|
Miran sukutaulu
|
EUV-06
Fin Mva
Strike Don José Enchanted |
Kans Mva POHJ Mva PMV-03
NV-01 KBHV-02
Strike A Tribute To Tristan |
S Mva SV-99
Saredon Summer Rainbow of Hendell |
S Mva
New Born´s Cissy Quick |
Kans Mva POHJ Mva
Ingnors Elevator Operator |
S Mva
Charponel Hearty Henry |
S Mva
Blaven Miranda |
| Carmilhan Eldent
Elestren |
Fin Mva
Galbaras Minstrel |
Kans Mva Fin Mva Est Mva S
Mva PMV-97 V-98
Dunadan Fire Balloon |
Fin Mva
Galbaras Cigne |
| Zimyrs Inca Dina |
ESTV-98 BALTV-98 Fin & Est &
Rus &
Kans Mva
Galbaras Hiiohei |
| Zimyrs Gitty Lie |
|
|
|
|
Näyttelytuloksia
|
|
| 8.7.2007 Porvoo tuomari
Astrid Aas-Lundava, Viro - JUN ERI / 3 PN3 |
| 26.5.2007 Helsinki
tuomari Brenda Banbury, GB - JUN ERI / 1, SERT ROP |
| 1.5.2007 Nastola
tuomari Maija Mäkinen, Suomi - JUN H |
|
|
|
Kaikki materiaali © Minna
Repo - ethän kopioi mitään ilman lupaa!
|